Läheisyys lämmittää

Kuura ja Rasta sohvalla

Kun ulkona on jäätä ja pakkasta, on sohvalla kiva olla kaverin kainalossa.

Kuka juksaa?

Ei sieltä lapsen suusta aina pelkkiä totuuksia tule... Tänään Lili ja Sami kävivät kaupassa ja ostivat viikonloppuherkun - Kinder-munan. Tai oikeastaan kaksi munaa. Lilillä oli lupana syödä yksi muna, toinen oli tarkoitus säästää ensi viikkoon. Ensimmäinen syötiinkin heti kotiin tultua. Toinen muna nostettiin kauppakassista keittiöntasolle.

Saunan jälkeen Lili oli hetken yksin keittiössä ja Samin tullessa huoneeseen suklaamuna oli jo avattu ja maistettu. Sami tietysti ihmettelemään, kuka antoi luvan. Ja kun minäkin tulin paikalle ja kysyin Lililtä asiaa, oli vastaus selvänä: "Kirsi" (=tarhantäti). Pieni hiljainen hetki ja ovela hymy ja juttu jatkui: "Niin ja Eve" (toinen tarhantäti).

Koska Kirsi ja Eve eivät ole meillä kotona, niin hieman epäilin asiaan, jonka jälkeen vastaus olikin sitten taas valmis: "Minä itse."

No, sen vastauksen kyllä jo uskoin. Eikä voinut taas kuin nauraa.

Vapaapäivä

Tänään olisin voinut jäädä sänkyyn. Samikin kysyi aamulla: "Nukuitko huonosti?" Vastaus on ei, en nukkunut huonosti. En varsinaisesti ole väsynytkään, mutta olisin voinut silti jäädä koko päiväksi peiton alle tai ainakin vielä vähän pidemmäksi aikaa, kuin herätyskello salli.

Sama fiilis taisi olla Lililläkin, kun ensimmäinen lause oli: "Anna minun nukkua vielä." Ja melkolailla seuraava lause oli: "Eikö ole vapaapäivä?" Hyvin nopeasti tarhan aloittamisen jälkeen Lili on ymmärtänyt mitä tarkoittaa vapaapäivä ja vaikka tarhassa onkin mukavaa ja Lili jää sinne aina hyvillä mielin, niin silti joka viikko kysellään: "Onko tänään vapaapäivä?" "Milloin on vapaapäivä?" "Voisiko tänään olla vapaapäivä?"

Tänään olisi tehnyt mieli vastata: "Kyllä, tänään on vapaapäivä, jäädään vaan kotiin."

Raakana parempaa?

Sain syntymäpäivälahjaksi raakasuklaanvalmistuspaketin. Usean viikon ajan pakkaus odotti kaapissa, kunnes lopulta viime viikonloppuna päätin ryhtyä toimeen. Valmistus olikin superhelppoa. Itse en tosin käyttänyt paketin mukan tulleita muotteja vaan Tupperwaren silikonisia suklaavuokia. Paketista riitti suklaata kahteen vuokaan.

En ollut aiemmin erikoisemmin perehtynyt raakasuklaaseen. Muutamia kommenttaja olin kavereiden Facebook-päivityksistä lukenut. Useimmat niistä oli hehkutusta raakasuklaan mahtavuudesta. Itse olen suuri herkkusuu ja suklaa on parasta, mitä tiedän. Ensimmäinen maistiainen olikin minulle kyllä pettymys. Ei ollut raakasuklaa niin herkkua, että olisin halunnut sitä heti lisää saati vannonut etten enää koskaan muita suklaita syö. Mutta kyllähän tuo sopivasta iltaherkusta käy. Joka ilta olen kaksi palaa iltapalan ohessa nauttinut. Maku ehkä on päivien mittaan parantunut tai sitten siihen on vain tottunut.

Jotakin erityistä raakasuklaassa tosin taitaa olla. Olen ollut koko viikon todella hyväntuulinen, olo on ollut jopa euforisen hyvä, hymyilyttää, laulattaa ja askel on kevyt. Ihan kuin olisin vasta rakastunut tai muuten vaan onnesta soikeana. Työkaverikin maanantaina kysyi: "Miten voit olla noin hyvällä tuulella heti maanantaiaamuna? Voisinko saada saman lääkityksen?" Kun tätä onnellista oloa oli jatkunut jo monta päivää, niin pohdimme työkaverin kanssa lounaalla, mitä ihmeellistä on tapahtunut. Ja yhtäkkiä päähän pälkähti: Olen syönyt joka ilta raakasuklaata. Kun olimme jälleen koneen ääressä piti tietysti googletella, mitä ihmeellistä raakasuklaassa oikein on. Ja niinhän se selvisi: "Tämän “Jumalten ruoan” uniikit ominaisuudet linkittyvät kuitenkin kaikkein selkeimmin aivojemme toimintaan ja hyvän olon tuntemuksiimme." En tiedä, johtuuko onnellisen hyvä oloni oikeasti raakasuklaasta, mutta mieleenkiintoinen yhteensattuma se silti on.

Tänään toin suklaita työkaverillekin, nyt on sitten se sama lääkitys. :-)

Hetki aikaa

Luen muutamia blogeja päivittäin ja toisten teksteistä tulee itselle usein muistoja mieleen. Kuten tänä aamuna, kun luin Stellan lauseen "On peruspäiviä, parempia päiviä ja niitä päiviä, kun kämppäkaveri tuo tuliaiseksi kotiin suklaakeksejä."

Meillä oli ystävän kanssa teini-iässä tapana mennä toisen luokse mukana paketti valkosuklaalla päällystettyjä suklaakeksejä silloin, kun poikaystävä oli ääliö/äiti ei ymmärtänyt/tai muuten vaan maailma potki päähän. Toinen tiesi heti, mistä on kyse. Sanoja ei tarvittu. Keitettiin teetä, istuttiin hiljaa ja syötiin keksejä. Jossain toisen keksen kohdilla sitten aloitettiin keskustelu ja puhuttiin maailma taas paremmaksi. Toisinaan mitään keskustelua ei edes tarvittu, riitti että toinen vain oli siinä, oli teetä ja keksejä. Nyt lukioajoista on aikaa jo toistakymmentä vuotta, mutta onneksi ystävän kanssa asutaan taas lähekkäin. Keksipaketin kanssa ei kyllä enää olla kyläilty. Nykyisin maailmaa parannetaan kävelylenkeillä.

Toisen ystävän kanssa keksejä syötiin työpaikan kahvihuoneen keittiössä. Silloinkin keksihetki oli hengähdyshetki ja nautiskelun ohessa purnattiin ja sillä tavoin parannettiin maailmaa. Mieleen on jäänyt myös ystävän eksoottinen yhdistelmä: Domino-keksi ja banaani. Itse en tykännyt tuohon aikaan kummastakaan ja siksi kai yhdistelmä tuntuikin niin uskomattomalta ja jäi mieleen. Nyttemmin olen kyllä maistanut ja hyvää oli. Haukkaa ensin banaania ja perään Domino-keksiä. Tai toisinpäin. Mutustele kuitenkin molempia suussa yhtäaikaa. Ja hörppää päälle kahvia tai maitoa.

Lapsuudesta muistan mummolan keksihyllyn. Se oli niin korkealla, että sinne ei itse ylettänyt - edes jakkaran kanssa. Mutta keksihyllyllä oli aina jotain herkkupipareita, joita sitten sai juhlahetkinä tai kahvin (me lapset mehuh/maidon) kanssa, kun tuli vieraita. Mummolassa suosikkejani olivat sokeripäällysteiset, ohuet, joulupiparin tyyliset keksit. Parhaimmillaan ne olivat, kun paketti oli ollut jo hetken aikaa avattuna ja keksit hieman pehmentyneitä.

Tyttären kanssa pidetään myös silloin tällöin keksihetkiä. Lilin suosikki on täytekeksi, mieluiten minttu Domino. Lili avaa keksin, antaa minulle sen puolikkaan, jossa ei ole täytettä, syö toisesta puolikkaasta täytteen ja antaa sitten senkin puolen keksiosan minulle ja hörppää maitoa. Paras keksihetki vietetään kotona keittiönpöydän ääressä hiljaa Lilin istuessa sylissäni. Toivottavasti tästä jää tytölle muisto, joka tulee rakkaana mieleen vanhempanakin.

Totuus tulee lapsen suusta

Vai miten se nyt olikaan? Viime aikoina mm. kuultu lapsen suusta:

"Äitillä on iso maha." Tämä on valitettavasti totta ja ehkä hyvä, että joku uskaltaa sanoa senkin suoraan.

"Äitillä pitää olla iso maha. Se on pehmeä kuin tyyny ja minun päätäni varten." Ja tässä siis vastaus, miksi äiti ei laihduta.

"Äiti on kuin prinsessa. Niin kaunis." Tämä on lohduttavaa kuulla joka aamu, kun itse irvistelee peilikuvalleen.

"Äiti tekee pahaa ruokaa." Jaa-a. No tähän on hyvä vedota ja siirtää ruuanlaittovastuu miehelle.

"Tytöt ei kuorsaa. Pojat ja miehet kuorsaa." :-)

"Isällä ei voi olla hikka. Isällä on pippeli." Äidille on kyllä epäselvää, miten pippeli ja hikka liittyvät toisiinsa. Ehkä täytyy hieman kerrata tuota anatomiaa.

"Äiti, älä mene töihin. Mene kaupungille, se on paljon kivempaa." Tottahan tämä on, ainakin jos kaupungilla viettää aikaa vaan silloin tällöin. Täytynee siis tulevaisuudessa olla tarkkana, ettei tyttärestäni ei tule sosiaalituilla elävää pummia, joka viettää kaupungilla kaikki päivät. ;-)

"Musiikkia pitää kuunnella kovaa." Kyllä, hyvää musiikkia ainakin. Ja tiedän katuvani näitä sanoa, kun tyttäreni ehtii murrosikään.