Albena

Vaikka joulu kolkuttelee jo oven takana ja ulkona on lunta ja pakkasta, niin palataan hetkeksi kesäisiin tunnelmiin. Olimme kesällä Lilin ensimmäisellä lentomatkalla. Ei voi sanoa, että ensimmäisellä ulkomaanmatkalla, koska Lili on käynyt tätä ennen jo kerran Ruotsissa. :-) Kesäloman kohteeksi valikoitui Albena Bulgariassa, koska sinne oli lyhyt lentomatka ja mummolla ja Fafalla oli aiemmilta vuosilta Bulgariasta hyviä lomakokemuksia. Saimme nauttia viikon lomasta Lilin kummien Katin ja Timon sekä Fafan ja Taina-mummon kanssa.

Ja ihana loma kyllä olikin, vaikka täytyy sanoa, että Albenaan tuskin tulee toista kertaa lähdettyä. Paikka on täydellinen pienten lasten kanssa matkustaville, jotka haluavat lyhyen lentomatkan ja kohteessa ainoastaan nauttia allas-/rantaelämästä. Mitään muuta tekemistä tai näkemistä Albenassa ei ole. Paikka ei myöskään ole mikään shoppailijan paratiisi, sillä kauppoja on vähän ja valikoimat suppeat. Mutta siisti, turvallinen ja lapsiystävällinen paikka kyllä mielestäni on. Ja hotellimme Flamingo Grand oli erittäin siisti, henkilökunta siellä oli ystävällistä ja aamiainen herkullista.

Lentomatkat sujuivat Lilin kanssa todella hienosti, ehkä oltaisiin voitu siis matkustaa hivenen kauemmaksikin. Lili oli itseasiassa lentokentällä kuin jo tottunut maailmanmatkaaja. Ei hämmentynyt mistään eikä sen kummemmin mitään ihmetellytkään. Reippasti käveli muiden mukana tai edellä reissureppu selässään. Lentokoneessakin istui rauhallisesti äidin sylissä ja paluumatkalla, joka oli yölento, nukkui nousua ja laskua lukuunottamatta koko matkan.

Ja kun edellisessä tekstissä purnasin kuvattomuutta, niin tässäpä myös kuvia, koska aurinkoisella säällä (hyvässä valossa) kännykänkin kameralla saa ihan kohtuullisia kuvia. :-)

 

Sami ja Lili hotellihuoneen parvekkeella

 

 

Lili hyppää altaaseen.

Tämä oli loman lemppari puuhaa.

 

 

Uimassa hotellin altailla.

Altaassa Lili viihtyi kyllä tuntitolkulla joka päivä.

 

 

Kaupunkimaisemaa Albenan korkeimman rakennuksen huipulta.

 

 

Viimeisen illan ateria syötiin rantahiekalla.

Päivät oli kuumia ja illat ja yötkin lämpiä.

 

Kiva muistella kesää näin pakkasen paukkuessa. :-)

 

Joulukuusi

Aiempaan tekstiini lisäyksenä; Onnea on oma joulukuusi.

Olen aina tykännyt joulusta ja etenkin joulukuusi on ollut minulle joulun perinteistä tärkeimpiä. Lapsena olin aina mukana kuusta valitsemassa. Perinteiden mukaisesti kuusi tuotiin sisällä aatonaattona ja koristeltiin aattona joulurauhan julistuksen jälkeen. Isä laittoi aina valot ja latvatähden ja muu perhe muut koristeet. Tosin minun vahvat mielipiteeni siitä, miten koristeet kuusessa tulee olla syrjäytti aika monena vuonna muiden luovuuden. Ja joskus taisin käydä siirtelemässäkin koristeet mielestäni oikeaan järjestykseen, kun muut olivat lähteneet toisiin puuhiin.

Tänä jouluna minulla on ensimmäistä kertaa joulukuusi omassa kodissani. Kävimme sen koko perheen voimin viime sunnuntaina tuiskua uhmaten pulkalla hakemassa. Ei tosin ihan itse metsästä kuusta kaadettu, vaan taivellettiin tuiskun läpi lähikaupalle kahden kilometrin päähän ja sieltä kuusi ostettiin ja pulkan kyydissä vedettiin kotiin. Nyt kuusi on jo sisällä ja lapsuuden perinteet siltäkin osin kumottu, että kuuseen on koristeetkin jo laitettu.

Lilin riemu oli jälleen ihanaa seurattavaa. Kovin tohkeissaan hän laittoi kuuseen palloja. Kaikki tietysti alimmille oksille ja kaikki oikeastaan samaan oksaankin. Kun oksa oli täysi, niin koristelu päättyi. Äiti saikin laittaa loput, kun Lili oli mennyt nukkumaan. Ja aamulla oli taas uusi ihmetyksen aihe, kun palloja oli tullut niin runsaasti lisää.

Nyt kun kuusta on saanut pari päivää ihailla, niin tällainen jouluhöperö ja erityisesti joulukuusihöperö ei voi olla muuta kuin superonnellinen. Kuusi on kaunis ja luo ihanan tunnelman olohuoneeseen. Jos omistaisin kameran, niin laittaisin teillekin muutaman kuvan, mutta koska vielä ei olla uutta kameraa Kuuran tuhoaman tilalle saatu hankittua, niin joudutte vain kuvittelemaan tähän oman unelmienne joulukuusen. Mutta minä olen valmis jouluun, ei haittaa vaikka lahjat on paketoimatta, jouluruuat vasta ajatuksissa ja tonttulakit muuton jäljiltä kadoksissa, olohuoneessamme on kaunis kuusi ja se riittää minulle.

P.S. Vieläköhän ehtisi Joulupukille viestittää, että meidän perheessä lahjaksi toivottaisiin kameraa? Saataisiin tänne jatkossa kuviakin tekstien oheen.

Jutustelua

Meillä jutellaan paljon. Lili on isänsä lailla kova puhumaan, mutta kun sanavarasto ei vielä ole kovin laaja ja ääntäminenkään ei luonnollisesti vielä ihan täydellistä ole, niin aina ei ehkä ihan ymmärretä toisiamme. Alla otteita viime päivien keskusteluista:

Lili: "Tahdon laamata."
Äiti: "Ai maalata, haluat maalata?"
Lili: "Joo! Tahdon maalata."
Äiti: "Okei, sehän voisi olla mukavaa. Maalataan vaan. Äiti laittaa alustan ja hakee värit."

Kun värejä otetaan esiin. Lili huutaa itku kurkussa: "Ei, ei! Tahdon laamata!"
Äiti: "Joo-o, maalataan heti, kun on laitettu maalauspaikka kuntoon."
Lili huutaa itkuisena: "EI EI EI! EI MAALATA! Tahdon laamata!"
Äiti: "Mitä, mitä sinä haluat? Etkö tahdokaan maalata?"
Lili edelleen itkuisena: "EI EI EI! Tahdon laamata!"

Kestää hetken ja äitikin tajuaa: "A-haa, sinä tahdot liimata?"
Lili taas jo ihan rauhallisena: "Tahdon. Tahdon laamata."

Ja sitten otetaankin esiin liima, valkoista paperia ja foliosuikaleita. Ja tehdään taideteoksia.


Aamupalapöydässä äiti laittaa Lilin hiukset ponnarille, lisäksi tukkaan laitetaan muutama uusi kukkapinni.

Äiti sanoo ylistäen:"Oi, sinä olet nätti, sinähän olet ihan kuin prinsessa."
Lili totisena: "Ei, en ole pinsessa."
Äiti mairitellen: "Olethan sinä äidin pieni prinsessa."
Lili edelleen totisena: " Ei, olen Lili."
Äiti: "No, sinä olet äidin kaunis, prisenssa Lili."
Lili: "Ei, en ole pinsessa, olen Lili. Äiti on kaunis, Lili on söpö. Ja isä on komea."

Jep. Ja taas äiti oppi jotakin uutta.


Iltapala on poikkeuksetta Lilin mielestä aamupala. Meillä siis syödään aamupalaa aamulla sekä illalla. Eräänä iltana aamupalalla:

Lili: "Äiti, mitä arvelet?"
Äiti: "Mistä?"
Lili: "Mitä arvelet?"
Äiti: "Mitä arvelen mistä?"
Lili: "Noh. Noh. Mitä arvelet, äiti?"
Äiti: "No, minäpä arvelen, että sinä syöt iltapalaa."

Lili nauraa. Ota tässä nyt sitten selvää, että arveliko äiti oikein vai väärin. Mutta sillä tuskin on väliä, kun lopputuloksena on iloinen mieli.

Oman kodin onnea

Onnea on oma sauna. Minulla ei koskaan aiemmin ole ollut omassa asunnossa (omistus/vuokra-asunnoissa) saunaa. No nyt on ja vieläpä puulämmitteinen. Ja voin sanoa, että on aivan suunnattoman ihana. Lauantaina lämmitettiin sauna ensimmäistä kertaa ja lauteilla istuessa minut valtasi suuri onnen tunne. Sillä hetkellä aika tuntui jopa hetkeksi pysähtyvän. Oli sellainen ”Elämä on ihanaa” –fiilis. Saunan jälkeen korkattiin vielä kesälomareissulta ostettu kultainen kuohuviini. Pientä luksusta siis siinäkin.

Tuo samainen ”Elämä on ihanaa” –fiilis on kyllä ollut valloillaan viime päivinä muutenkin. Ensimmäistä kertaa se valtasi minut viime viikolla, kun tyhjensin yksin muuttolaatikoita uudessa kodissamme ja hetkeksi istahdin takan eteen tuijottelemaan tulta ja nauttimaan lämmöstä. Onnea on oma takka.

Saman onnen tunteen on aiheuttanut myös uusi sänky. Kun on viimeiset puolivuotta nukkunut ensin muutaman kuukauden ajan 120 cm leveässä vanhassa runkopatjasängyssä lapsen ja kahden koiran kanssa miehen nukkuessa patjalla lattialla ja sitten muutaman kuukauden levitettävällä vuodesohvalla koko perheen kesken, niin se oma, kunnon patjoilla varustettu, sänky tuntuu taivaalliselta. Ihanaa on myös se, että Lili  on tykästynyt omaan sänkyynsä ja on nyt nukkunut siinä yönsä. Onnea on siis oma sänky. :-)

Onnea on myös oma kahvimuki. Miten olenkaan ikävöinyt Iittalan Taika-mukiani. Se on juuri täydellinen aamukahvimuki. Siihen mahtuu sopiva määrä kahvia ja maitoa herättämään minut. Kupillinen riittää lehdenluvun ajaksi ja reilusta maitomäärästä huolimatta kahvi pysyy loppuun asti sopivan lämpimänä. Täydellistä. Toki kahvi on mummolan muumimukeissakin hyvältä maistunut, mutta yksi kupillinen ei riitä ja on ärsyttävää nousta kesken aamupalan hakemaan lisää kahvia. Joskus ne on vaan hyvin pieniä asioita, jotka tekevät onnelliseksi…

Onnea on oma koti. Hyvin meillä meni asuminen mummolassakin, mutta kyllä oma koti on aina oma koti. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja kaiken (pyykin pesun, siivouksen, ruuanlaiton, sohvalla löhöilyn, saunomisen, jätteiden lajittelun, telkkarin katsomisen jne.) saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa (= kuten me Samin kanssa haluamme).

En myöskään ole yksin näiden onnentunteiden kanssa. Kyllä onnellisuutensa ovat ilmaisseet myös Sami ja Lili. Sami on samoilla linjoilla kanssani ainakin saunan, sängyn ja yleisesti sen suhteen, että nyt saadaan tehdä kaikki niin kuin itse halutaan. Ja Lili on riemuissaan omasta huoneestaan ja kaikista ihanista leluistaan. Ja suuri puheenaihe onkin viime päivinä ollut iso talo, oma koti ja oma huone. Ihanaa oli myös eilen, kun Lili istui kirjastohuoneemme lattialla. Hän oli kasannut kaikki lastenkirjat matolle ja luki niitä itsekseen. Kun menin huoneeseen Lili nosti päätään ja sanoi hymy korvissa asti: ”Äiti katso. Miten paljon kirjoja! Ihanaa.”.

Olen onnellinen.

Hyvä biisi

Tänään matkalla päiväkotiin Lili huutaa yhtäkkiä takapenkilta: "Äiti, laita kovempaa. Tulee hyvä biisi." Äitihän hämmennyksissään laittaa radion kovemmalle ja nauraa itsekseen lapsen kommentille ja istuimessa tapahtuvalle "jammailulle".

Niin paljon kuitenkin hämmennyin, etten yhtään muistanut pistää merkillä, mikä oli se kappale, joka oli lapseni mielestä hyvä biisi. Mutta kyllä tuli biisistä ja lapsen ilosta niin hyvä mieli, ettei yhtään haittaa, vaikka onkin maanantai ja tylsä työviikko aluillaan.

Elämä uusiksi

Lilin syntymän jälkeen olimme viettäneet aika tasaista elämää. Mitään suuria muutoksia ei ollut tapahtunut, vaikka toki itselle isoja asioita ovat olleet kaikki lapsen kehitykseen liittyvät muutokset kuten kävelemään oppiminen, uudet sanat jne. Oma elämä oli kuitenkin ollut aika tasaista. Joten kun keväällä oli aika miettiä töihin palaamista, tuli tarkasteltua omaa elämää ja mietittiin Samin kanssa, mihin suuntaan nyt haluamme mennä. Lopputulos oli se, että...

Minä hain ja sain töitä kotipaikkakunnaltani. Kannoimme kesäkuussa ensimmäinen muuttokuorman vanhempieni luokse ajatuksena viettää siellä muutama kuukausi, kunnes uusi oma koti löytyisi. Noh. Aikaa vierähti lopulta puoli vuotta ja siitä on johtunut myös tauko täällä blogissa. Päätin nimittäin kesällä, että kirjoitan seuraavan tekstin vasta uudesta kodista. Muutaman kerran tosin olin jo aikeissa pyörtää päätökseni.

Puolen vuoden aikana olemme siis asuneet vanhempieni nurkissa. Minä olen aloittanut työt ihan uudella alalla. Lili on ollut vaarin kanssa kotona ja osittain päiväkodissa. Olemme myyneet Helsingin asuntomme. Koiramme Kuura on saanut syksyllä pennut, jotka ovat jo lähteneet kaikki omiin koteihinsa. Ja ennen kaikkea olemme ostaneet omakotitalon Kouvolasta, jonne vihdoin olemme myös päässeet muuttamaan. Viime yö oli ensimmäinen uudessa kodissa vietetty yö. IHANAA!