Luen muutamia blogeja päivittäin ja toisten teksteistä tulee itselle usein muistoja mieleen. Kuten tänä aamuna, kun luin Stellan lauseen "On peruspäiviä, parempia päiviä ja niitä päiviä, kun kämppäkaveri tuo tuliaiseksi kotiin suklaakeksejä."
Meillä oli ystävän kanssa teini-iässä tapana mennä toisen luokse mukana paketti valkosuklaalla päällystettyjä suklaakeksejä silloin, kun poikaystävä oli ääliö/äiti ei ymmärtänyt/tai muuten vaan maailma potki päähän. Toinen tiesi heti, mistä on kyse. Sanoja ei tarvittu. Keitettiin teetä, istuttiin hiljaa ja syötiin keksejä. Jossain toisen keksen kohdilla sitten aloitettiin keskustelu ja puhuttiin maailma taas paremmaksi. Toisinaan mitään keskustelua ei edes tarvittu, riitti että toinen vain oli siinä, oli teetä ja keksejä. Nyt lukioajoista on aikaa jo toistakymmentä vuotta, mutta onneksi ystävän kanssa asutaan taas lähekkäin. Keksipaketin kanssa ei kyllä enää olla kyläilty. Nykyisin maailmaa parannetaan kävelylenkeillä.
Toisen ystävän kanssa keksejä syötiin työpaikan kahvihuoneen keittiössä. Silloinkin keksihetki oli hengähdyshetki ja nautiskelun ohessa purnattiin ja sillä tavoin parannettiin maailmaa. Mieleen on jäänyt myös ystävän eksoottinen yhdistelmä: Domino-keksi ja banaani. Itse en tykännyt tuohon aikaan kummastakaan ja siksi kai yhdistelmä tuntuikin niin uskomattomalta ja jäi mieleen. Nyttemmin olen kyllä maistanut ja hyvää oli. Haukkaa ensin banaania ja perään Domino-keksiä. Tai toisinpäin. Mutustele kuitenkin molempia suussa yhtäaikaa. Ja hörppää päälle kahvia tai maitoa.
Lapsuudesta muistan mummolan keksihyllyn. Se oli niin korkealla, että sinne ei itse ylettänyt - edes jakkaran kanssa. Mutta keksihyllyllä oli aina jotain herkkupipareita, joita sitten sai juhlahetkinä tai kahvin (me lapset mehuh/maidon) kanssa, kun tuli vieraita. Mummolassa suosikkejani olivat sokeripäällysteiset, ohuet, joulupiparin tyyliset keksit. Parhaimmillaan ne olivat, kun paketti oli ollut jo hetken aikaa avattuna ja keksit hieman pehmentyneitä.
Tyttären kanssa pidetään myös silloin tällöin keksihetkiä. Lilin suosikki on täytekeksi, mieluiten minttu Domino. Lili avaa keksin, antaa minulle sen puolikkaan, jossa ei ole täytettä, syö toisesta puolikkaasta täytteen ja antaa sitten senkin puolen keksiosan minulle ja hörppää maitoa. Paras keksihetki vietetään kotona keittiönpöydän ääressä hiljaa Lilin istuessa sylissäni. Toivottavasti tästä jää tytölle muisto, joka tulee rakkaana mieleen vanhempanakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti