Lakatut kynnet

Pitkän tauon jälkeen olen taas "löytänyt" kynsilakan. Joskus aiemmin lakkasin kynsiäni lähes päivittäin ja tein itselleni kotimanikyyrejä jne. Mutta sitten tuli niitä mukamas kiireitä, eikä ehtinyt tällaisiin "turhamaisuuksiin" panostaa. Nyt kuitenkin olen taas löytänyt kaikki ihanat kynsilakkana ja haaveilen uusien ostamisesta. Loppujen lopuksi kynsien lakkaamiseen menee todella vähän aikaa ja lakatut kynnet saavat olon itsevarmaksi ja laittautuneeksi, vaikka meikkiä ei olisikaan kuin ripsivärin verran ja tukka olisi vaan nopeasti sutaistu ponnarille. Kiireessä siis jatkossa panostankin lakattuihin kynsiin ja ripsiväriin. Eikä arkena kesällä nyt muuta meikkiä muutenkaan kaipaa/tarvitse.

Lakattuja kynsiään voi sitten ihastella, vaikka auringon paisteessa, kun näin lämpimillä ilmoilla voi toimiston siirtää ulos. Pihatoimistossa luovuus nousee ja mieleen pulpahtelee loistavia ideoita, etenkin kun inspiraatiovihkokin on niin hulvattoman söpö. :-)

Oman pihan kaipuu

Olipa ihana viikonloppu! Oltiin vanhempieni luona kylässä ja nautittiin vapaapäivistä hyvässä seurassa. Kaiken kruunasi uudella grillillä loihditut herkkuruuat.

Mutta kyllä nyt kotiin palattua taas kaipaa sitä omaa pihaa. Meidän kerrostaloasuntomme on mielestäni kiva ja sijainti mitä loistavin, mutta kyllä omakotitalossa kasvaneena kaipaan vaan suuresti sitä omaa pihaa. Ja nyt kun perheessä on kaksi koiraa ja pieni lapsi, niin kyllähän ulkoilu omalla aidatulla pihalla sujuu vaan niin paljon kätevämmin. On tilaa leikkiä, juosta, keinua ja kiipeillä ja aikuisetkin voivat ulkona ottaa ehkä hivenen rennommin, kun aita rajoittaa pienen ihmisen tutkimusmatkoja. Koirat voivat nauttia ulkoilusta lenkkien lisäksi pihaa tonkien ja auringossa/pensaan varjossa maaten.

Plussaa on tietysti myös oma grilli, joka olisi mahdollista hankkia, jos olisi se piha. Kerrostalon parvekkeelle kun ei sellaista saa tuoda, eikä grilli kyllä meidän parvekkeelle mahtuisikaan. Ja kaikki ne puutarhatyöt! En ole mikään varsinainen viherpeukalo, mutta tykkään hoitaa istutuksia/kasvattaa omia yrttejä jne, joka pienimuotoisesti onneksi onnistuu myös kerrostalon parvekkeella. Puutarhassa möyriminen/kuopsuttelu vaan olisi juuri sellaista sopivaa vastapainoa työlle - puuhaa, jossa saisi niitä akkuja ladattua.

Ehkä meilläkin jonakin päivänä vielä on se oma piha. Siihen asti on vaan otettava kaikki ilo irti näistä vierailuista mummoloissa sekä nautiskeltava kotioloissa läheisen puiston tarjoamista ulkoilumahdollisuuksista. Kesällähän se ulkoilu on kuitenkin ihanaa missä tahansa. :-)

Koirien ruokaa?

Tämä juttu kuuluu samaan sarjaan aiemmassa tekstissä kerrottujen juttujen kanssa. Minä en vaan voi ymmärtää, miksi koirien ruuat kiehtovat pientä mieltä niin suuresti. Meillä siis Lili napsii salaa laatikosta koirien kuivamuonaraksuja aina, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Tätä tehdään myös kyläpaikoissa, joissa koirien kuivaruokia on esillä.

Ja toinen suuri kiinnostuksen aihe on LUUT. Siis koirien puruluut ja erilaiset hammastikut. Että näin meillä. Äiti ei taas vaan käsitä.

Loogista

Jo aiemminkin olen täällä tainnut mainita, kuinka jännittävää on seurata pienen ihmisen kehittymistä. Viime aikoina minua hämmästyttänyt tyttäreni looginen ajattelukyky. Tähän asti hän on selvästi oppinut asioita matkimalla. Siis nähnyt kun joku tekee jotain edellä ja sitten yrittänyt itse tehdä saman. Ja muutamien epäonnisten yritysten jälkeen myös onnistunut. Mutta nyt selvästi hän jo osaa loogisesti yhdistää asioita ja keksiä itse ratkaisuja. Niin kuin nyt esimerkiksi muutama viikko sitten puistossa:

Talvella leikkipuistossamme oli käytössä pulkkia ja liukureita ja puiston alueella pieni mäki, josta laskettiin. Liliä ei pulkkailu varsinaisesti kiinnostanut, mutta kovasti mäessä viihtyi. Veti pulkan ylös, käski äitin pulkkaan ja juoksi sitten itse alas. Ja äiti siis laski pulkalla. :-) Joskus Lili myös yritti laskea pyllymäkeä, kuten näki isompien lasten tekevän.

Kun lumet sitten sulivat, ei mäkeä tietystikään enää voinut laskea. Useana päivänä Lili kuitenkin käveli mäen päälle, kävi maahan istumaan ja yritti laskea. Äiti sitten sanomaan: "Ei voi laskea. Ei se luista enää, kun ei ole lunta."

Kevät-kesä-syksy-aikaan puistossamme on talvilelujen sijaan käyttettävissä polkupyöriä, taaperokärryjä, palloja, nukenvaunut ja hiekkaleluja. Lili pitää erityisesti kärryjen työntelemisestä. Niinpä hän taas eräänä päivänä otti taaperokärryt ja lähti niitä työntelemään. Hetken päästä pikkuneiti pysähtyi, piti selvän tuumaustauon ja lähti taas liikkeelle. Hyvin määrätietoisesti hän kulki kohti mäkeä, työnsi kärryt mäen päälle ja käänsi ne alamäkeä kohti. Ja sitten kiipesi kyytii. Onneksi ehdin väliin, en tiedä olisiko taaperokärryillä ollut kovin turvallista möykkyistä mäkeä tulla alas.

Mutta kyllä minä silti vaan tunsin ylpeyttä ja ihailin tyttäreni kekseliäisyyttä. Jos talvella kerran lasketaan pulkalla, kun on lunta, niin kesällä sitten pitää olla pyörät alla. Tulee mieleen oma lapsuus, kun mummo oli laitattunut toiseen lumikolaan pyörät alle ja työnteli sillä meitä serkuksia. Kyytiin mahtui ainakin kolme lapsukaista ja kauppakassit, mutta sepä onkin sitten jo toinen tarina. :-)

Kun kerroin tästä kehitysaskeleesta innoissani miehelleni, katsoi hän minua vähän hölmön näköisenä ja totesi lopetettuani: "No mikäs ihme tuo nyt, ei kai se lapsi tyhmä ole." No ei olekaan, mutta minusta on hämmentävää, että alle kaksivuotias on jo noin kekseliäs.

Työnhakua

Osa teistä jo tietääkin, että olen viime aikoina tutkinut työpaikkailmoituksia ja päivittänyt CV:ni. Olen myös lähettänyt pari työhakemusta ja käynyt haastattelussa ja pariin vielä menossa. Tässä välissä on kuitenkin pakko kirjoitella tämän työnhakuprosessin aikana eteeni tulleista tilanteista ja ajatuksista. 

Jos työnhakuilmoituksessa on kirjoitusvirheitä, mitä se kertoo ko. paikasta? Mitä te olette mieltä? Tiedän, että en itsekään kirjoita aina kaikkien kielioppisääntöjen mukaisesti, mutta kyllä mua pistää silmään selvät kirjoitusvirheet näinkin tärkeissä ulkoisen viestinnän osa-alueissa. Tekisi välittömästi mieli soittaa tai kirjoittaa ko. yritykseen ja antaa rakentavaa palautetta asiasta. Vai ehkä se onkin tietoinen viestinnällinen kikka, jolla halutaan erottua joukosta? Tai ehkä sillä testataan hakijoiden tarkkaavaisuutta, kuka uskaltaa asiasta mainita? Tai ehkä mä vaan olen turhan pilkunviilaaja tässäkin asiassa ja kukaan muu ei kiinnitä tällaisiin ”pikkuseikkoihin” huomiota.

Jos haet ns. kovempi tasoista paikkaa tai paikkaa hieman eri alalta, kuin mistä sinulla on aiemmin kokemusta, onko parempi  a)todeta itsekin hakemuksessa ”että kokemusta ei vielä ole, mutta halua menestyä, energiaa ja uskoa omiin kykyihin kanssa hakijoihin verrattuna rutkasti enemmän” vai b) vaan hehkuttaa itseään ja vääntää oma CV näyttämään siltä, että kokemusta olisi enemmän kuin onkaan? Itse olen toistaiseksi ainakin käyttänyt vaihtoehtoa a), mutta eräs tuttavani oli kovasti sitä mieltä, että b) olisi parempi. Riippunee tilanteesta ehkäpä…

Kaikissa työnhakuun liittyvissä koulutuksissa tai vinkki-listoissa tms. sanotaan aina, että hakemuksen lähettämisen lisäksi olisi yritykseen hyvä olla puhelimitse yhteydessä. Kuinka moni teistä on näin tehnyt? Jos ilmoitus on niin selkeä, ettei kysymyksiä ole, niin miksi pitäisi soittaa tai mitä te puhelinkeskustelun aikana sitten juttelette? Itse en ole koskaan soittanut yhteenkään paikkaan johon olen hakenut, joten olisi kiva kuulla kommentteja.

Mielenkiintoinen juttu oli myös ensimmäinen haastattelu, johon kutsun sain. En ole aikoihin hakenut töitä, enkä ole koskaan ollut pienryhmähaastattelussa, mutta nyt sellaiseen pääsin. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Alkuun olin vähän hämmentynyt, kun esittelykierroksella tuli tunne, että kaikilla muilla on niin paljon enemmän kokemusta ja näyttöjä ko. alalta, kuin minulla. Mutta haastattelun edetessä tulin mielessäni siihen tulokseen, että ei se CV/ansioluettelo/paperille kirjoitettu kokemus kyllä aina kerro kaikkea. Lähtiessäni haastattelusta kotiin, tunsin lopulta olevani hyvinkin vahvoilla ja pian tunne saikin vahvistuksen, kun minut kutsuttiin jatkokierrokselle. Sitä nyt sitten vielä odottelen.

En myöskään ole koskaan ollut rekrytointifirman hoitamassa rekrytointiprosessissa mukana. Nytpä olen päässyt sellaistakin kokemaan ja käyköön nyt työpaikan suhteen miten tahansa, niin on kyllä ollut tosi kiva kokemus. Ainakin tämä kyseinen rekrytointifirma on hoitanut prosessia mielestäni kivasti. Pääsin ensin heidän omaan haastatteluun, sitten vielä jatkoon ja täyttämään profiilikyselyä ja nyt vielä sitten asiakasyritykseen haastatteluun. Kun rekrytointia hoitava henkilö sopi kanssani ajan tätä viimeistä haastattelua varten, juteltiin puhelimessa jo kuin vanhat tutut. Ja lopuksi hän vielä pyysi minua soittamaan päivää ennen asiakasyritykseen menoani, että voi antaa minulle viime hetken vinkkejä ja sparrausta haastattelua varten. Aika kivaa. Tai minä ainakin tykkään. Ehkä tällainen on ihan normikäytäntö, mutta minulle kovin uutta ja ihmeellistä. Nyt sitten vaan jännitetään, kuinka käy.

Yhden huomion olen myös tehnyt. Jos hakemuksesi herättää kiinnostusta, sinut kutsutaan haastatteluun tai sinuun ollaan yhteydessä heti parin päivän sisällä, vaikka hakuprosessi olisikin vielä kesken. Jos ei, niin tulet hakuajan päättymisen jälkeen saamaan sähköpostiviestin, jossa lukee ”Kiitos mielenkiinnosta. Saimme paljon hakemuksia ja nyt olemme valinneet jatkoon kutsutut, valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” tms. Näin siis nyt muutaman oman kokemukseni mukaan. Ja samanlainen käytäntö aiemmissa työpaikoissanikin on ollut, kun muutamissa rekrytointiprosessissa olen työnantajan edustajana ollut aikoinaan mukana. Poikkeuksiakin varmasti on.

Mutta nyt ryhdyn valmistautumaan tuleviin haastatteluihin ja ehkä vielä käyn kurkistamassa josko uusia mielenkiintoisia paikkoja olisi tullut hakuun. :-)

Maailma muuttuu

Tänä vappuna (viimeistään) tajusin, miten paljon elämämme on parissa vuodessa muuttunut. Toki lapsen saaminen on väistämättä tuonut muutoksia mukanaan perusarkeen, mutta kun perinteiselle vappupiknikille lähdetään kaksien rattaiden kera ja toisissa rattaissa on se lapsi ja toiset rattaat ovat täynnä piknik-eväitä, mutta alkoholia on vain yhden skumppapullon verran, on viimeistään todettava, että muutos on aika dramaattinen. :-)

Aika kaukaisilta nyt tuntuvat ne opiskeluhaalarit päällä vietetyt vaput tai jopa ne muutaman vuoden takaiset vaput, joilloin jo oltiin työelämässä, mutta vielä lapsettomia. Silloin eväitä kannettiin Kaivariin selkä vääränä ja suurin osa painosta (ja eväistä) oli nestemäistä ja alkoholipitoista. Ja kotiin päin ei painoa sitten laukuissa enää ollutkaan, kun kaikki (nestemäiset) eväät oli nautittu puistossa tai heitetty puiston roskakoriin (syömättä jääneet kylmät nakit/eineslihapullat) Mutta aika aikaansa kutakin ja kivaa se oli näinkin. Niin kivaa ja vauhdikasta, että kuvia ei ole kuin tämä yksi matkapuhelimella napattu sumea kuva, joka on otettu metroasemalla kaupunkiin päin aamulla lähdettäessä (kuvasta editoitu pois matkaseuramme, koska heiltä ei ole kysytty lupaa kuvan julkaisemiseen).

Ja täytyy kyllä vielä sanoa sekin, että eväiden laatu oli nyt aivan huomaa tasoa verrattuna niihin opiskelija- ja rellestysvappujen eväisiin. :D

Hiljaiseloa

Huoh.

Onpahan ollut viime viikot hiljaista täällä blogissa... Oon (mukamas) ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan. Toiseksi olen myös ollut kovin kriittinen omia tekstejäni kohtaan ja senkin takia on jutut olleet vähissä. Useampia tekstejä on nimittäin luonnoksissa pyörinyt, mutta en oo saanut niitä valmiiksi. Tai ne eivät ole vain miellyttäneet minun sisäistä kriitikkoani. Nyt kuitenkin päätin yrittää muuttaa itseäni ja niinpä julkaisen kaksi luonnoksena odottanutta tekstiä (Putous ja Avaimet kotona) ja tästä lähtien pyrin olemaan vähän vähemmän pilkunviilaja ja julkaista tekstejä tiheämmällä tahdilla.

Ihanaa aurinkoista tiistaita kaikille lukijoilleni!

Putous

Tällä otsikolla en viittaa tunnettuun television sketsisarjaan. Sen sijaan sanalla putous tarkoitan vuolaasti valuvia kyyneleitä. Mulle tällaisia putous-hetkiä tulee eteen aika usein. Olen herkkä ihminen ja itken usein, ilosta ja surusta.

Viime viikkoina putouksen ovat aiheuttaneet mm. Greyn anatomian jakso, Lilin piirrustus, koskettava teksti, veroilmoituksen täyttö, tiimiläiseltä saatu tekstiviesti, uutiset uusista tukkumyyjistä jne.

On hämmentävää huomata, miten toisia (kuten minua) itkettää vähän väliä ja mitä ihmeellisimmät asiat ja toisia ei itketä edes lähisukulaisen poismeno. Myös suhtautuminen toisen kyyneleisiin vaihtelee. Johtuen varmaan siitä, että itse itken niin herkästi, minun on helppoa suhtautua myös toisten kyyneliin. Mutta voi kuinka monta kertaa olenkaan saanut kanssa ihmiset vaivautuneiksi omilla kyyneleilläni. Välillä oma herkistely myös ärsyttää. Tuoreessa muistissa ovat mm. puheeni kaasona, kun en meinannut keskivaiheilla päästä kyyneleideni vuoksi puheessa eteenpäin tai eräs kehityskeskustelu uran alkuvaiheilta, kun piti nieleskellä kyyneleitä, kun pomo ei keskustelun aikana enää muistanutkaan kesäjuhlissa kovasti lupaamaansa palkankorotusta vaan vaati minulta tiukasta perusteluita pyynnölleni.

Mutta ikä tuo helpotusta jossain määrin. Enää minua ei kehityskeskustelussa varmasti itkettäisi ja muissa tilanteissa taas kyyneleet eivät lainkaan itseäni haittaa. :-)

Annetaan tunteiden näkyä.

Avaimet kotona

Sattuipa tässä muutamia viikkoja sitten:

Hip Hei! Kylläpä oli aika voittaja-fiilis, kun olimme lähdössä Lilin kanssa liikuntakerhoon. Tajusin heti, kun olin painanut ulko-ovemme kiinni, että avaimet jäivät eteisen pöydälle. Varmuuden vuoksi täytyi toki tutkia koko laukku sekä kaikki takin taskut, mutta avaimia ei löytynyt. Sitten nopeasti varasuunnitelman mietintään. Ja eikun soittamaan alakerran naapurin ovikelloa, jospa laskisi meidät pyörävarastoon hakemaan rattaita, että matkamme liikuntakerhoon voi jatkua. Mietitään kotiin pääsyä sitten myöhemmin.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää, että meillä on ihania naapureita, joilta voi apua pyytää. Onneksi myös muutamat heistä ovat jo eläkkeellä ja kotona arkisin keskellä päivää.

Matkalla liikuntakerhoon soitto ystävälle, jolla vara-avain, josko hän sattuisi olemaan kotona etätöissä. Ei ollut. Sitten soitto Samille töihin, olisiko mahdollista päästä aikaisemmin töistä tänään. Lupasi tehdä parhaansa ja soitella myöhemmin. Ok, hyvillä mielin jatkoimme matkaa.

Liikuntakerhon jälkeen söimme lounaan urheilutalolla (onneksi lompakko kuitenkin mukana). Sitten ulos ja Lili rattaisiin päiväunille. Päiväunien aikana itse vierailin Piilo-kirppiksellä ja tällä kertaa tein löytöjäkin (varrelliset välikausikengät, välikausihaalari, toppahaalari ensi talveksi, kaksi fleece-takkia, kevät/syystakki yhteensä 25 €).

Kävellen takaisin kotikulmille ja Lilin herättyä ostarin Valintataloon hakemaan välipalaa (riisipirakoita ja maitoa). Nautiskelimme eväät ostarilla ja jatkoimme ulkoilua leikkipuistossa.


Eväät maistuu ulkona



Puistossa



Puistossa pitikin sitten lähteä vaipan vaihtoon, mutta kuinka ollakaan vaihtovaipat olivat loppu. Soitto ystävälle, joka onneksi oli kotona ja lupasi meille vaihtovaipan antaa. Päästiin hetkeksi kylään leikkimäänkin ja minä sain kupillisen kahviakin. Tunnin päästä lähdettiin takaisin ulos.

Ja kun hetken ulkoilun jälkeen käytiin kotipihan puutarhakeinuun eväsretkelle saapui Sami kera avaimien kotiin. Ja päästiin vihdoin sisälle! Tällä kertaa liikuntakerhoretki kesti siis klo: 9:30-16:30 ja perjantaisiivous jäi tekemättä, mutta meillä oli Lilikin varsin hauska päivä ja ehdittiinpä aika paljon kaikenlaista touhuilemaan. :-)

Jatkossa kuitenkin muistan varmaan tarkistaa avainten mukana olon, ennen oven sulkemista. Ja ehkäpä ne vara-avaimetkin tulee toimitettua jollekulle lähellä asuvalle, joka on päiväsaikaankin kotona. :D

 Jep-jep. Tää juttu on odottanut luonnoksena täällä useamman viikon. Vieläkään en ole vara-avaimia toimittanut päiväsaikaan kotona oleville naapureille/ystäville, mutta sen sijaan olen jo tässä välissä yhden kerran ehtinyt lähteä aamulla Lilin kanssa kohti hoitopaikaa ilman kotiavaimia. Tuolla kerralla mulla onneksi oli autonavaimet taskussa, joten pääsin ajamaan Samin työpaikalle hakemaan kotiavaimia... Milloinkohan mä oikein opin?!?