Ehkä tämän takia Lili osaakin jo sekä huuhdella että lingota salaattinsa itse. :-)
Ensin lingotaan
Sitten nautitaan
31. maaliskuuta 2012
Hyvä-Paha Salaatti
Tämä kuuluu samaan sarjaan edellisessä kirjoituksessa olleen listan kanssa. On mielestäni kummallista, miksi salaatti on herkullista ainoastaan suoraan lingosta nautittuna, mutta jos samaa salaattia siirtää lingosta lautaselle tai johonkin muuhun astiaan, se muuttuu pahaksi.
Ehkä tämän takia Lili osaakin jo sekä huuhdella että lingota salaattinsa itse. :-)
Ensin lingotaan
Sitten nautitaan
Ehkä tämän takia Lili osaakin jo sekä huuhdella että lingota salaattinsa itse. :-)
Ensin lingotaan
Sitten nautitaan
29. maaliskuuta 2012
Pienen ihmisen aivoituksia
Välillä pienen ihmisen aivoitukset tuntuvat aikuisesta kovin hämmentäviltä. Tiedän, että samanlaista tapahtuu muissakin lapsiperheissä, eikä tämä ole mitään uutta auringon alla, mutta yhtä kaikki minua nämä jaksavat kummastuttaa yhä edelleen.
Miksi potalla istuminen esim. hampaita pesten on mukavaa ja vahingossa sinne voi tehdä vaikka pissan, mutta kakata pitää aina ruokapöydän alla? Onneksi sentään vaippaan. :D
Jogurtti (=tututi) maistuu makoisalta pienestä purkista, mutta jos samaa jogurttia kaataa isosta litran tölkistä pieneen astiaan, niin sitä ei voi edes maistaa.
Vedellä läträäminen kaikissa muodoissaan (tiskaaminen, suihkussa ja kylvyssä käynti, sadevesilätäkössä juokseminen jne.) on aivan lemppari puuhaa, mutta käsien/kasvojen pesu ruokailun jälkeen on maailman kamalin juttu.
Pukeminen ja sen harjoittelu sisällä ollessamme on taas yksi niistä mukavimmista puuhista, mutta ulos lähtiessä siitä tuleekin aivan kamalaa ja sitä vastaan on taisteltava kaikin mieleen tulevin keinoin.
Piirtäminen on aina kivempaa pöytään, kuin paperille huolimatta siitä, kuinka ison paperin pöydälle laittaisi.
Ruoka omalla lautasella ei ole ollenkaan niin houkuttelevaa, kuin ruoka toisen lautasella, vaikka kummallakin lautasella olisi tismalleen samaa ruokaa.
Listaa voisi varmasti vielä jatkaa, mutta nämä kaikki ovat tänäänkin tapahtuneet. :)
Miksi potalla istuminen esim. hampaita pesten on mukavaa ja vahingossa sinne voi tehdä vaikka pissan, mutta kakata pitää aina ruokapöydän alla? Onneksi sentään vaippaan. :D
Jogurtti (=tututi) maistuu makoisalta pienestä purkista, mutta jos samaa jogurttia kaataa isosta litran tölkistä pieneen astiaan, niin sitä ei voi edes maistaa.
Vedellä läträäminen kaikissa muodoissaan (tiskaaminen, suihkussa ja kylvyssä käynti, sadevesilätäkössä juokseminen jne.) on aivan lemppari puuhaa, mutta käsien/kasvojen pesu ruokailun jälkeen on maailman kamalin juttu.
Pukeminen ja sen harjoittelu sisällä ollessamme on taas yksi niistä mukavimmista puuhista, mutta ulos lähtiessä siitä tuleekin aivan kamalaa ja sitä vastaan on taisteltava kaikin mieleen tulevin keinoin.
Piirtäminen on aina kivempaa pöytään, kuin paperille huolimatta siitä, kuinka ison paperin pöydälle laittaisi.
Ruoka omalla lautasella ei ole ollenkaan niin houkuttelevaa, kuin ruoka toisen lautasella, vaikka kummallakin lautasella olisi tismalleen samaa ruokaa.
Listaa voisi varmasti vielä jatkaa, mutta nämä kaikki ovat tänäänkin tapahtuneet. :)
Palautetta
Palautetta on aina mukava saada. Positiivista palautetta tietysti vielä mukavampi, mutta aiheesta saatu negatiivinenkin palaute on yhtälailla tärkeää.
Jostain syystä palautetta kuitenkin saa aika harvoin, varsinkaan työelmässä, vaikka olisi ollut ahkera ja tehnyt työnsä hyvin. Muistan elävästi eräänkin kerran, kun irtisanoin itseni ja esimieheni purskahti kyyneliin. Hän oli epätoivoinen päätöksestäni lähteä ja sanoi, "Miten ihmeessä me koskaan löydämme ketään tilallesi?" En kuitenkaan aiemmin ollut kiitosta tai muutakaan palautetta saanut ja olin kokenut, että työpanostani ei laisinkaan arvostettu. Jos joku olisi edes joskus sanonut minulle "Kiitos", kun olin jälleen kerran venynyt johonkin extra-juttuun, niin en varmasti olisi uusia työpaikkoja ryhtynyt edes katselemaan.
Silti itsekin on täytynyt palautteen antamista harjoitella. Sillä palautteen saaminen on vastaanottajalle TÄRKEÄÄ. Toki se on tärkeää myös antajalle. Sillä negatiivinen palaute, joka jää antamatta, jää usein kuitenkin kaivelemaan mieltä ja johtaa helposti selän takana puhumiseen tms. Positiivisella palautteella taas voi pelastaa toisen päivän tai sitouttaa työntekijän.
Tällä viikolla sain itse tiimiläisiltäni palautetta. Ensin ihan kasvotusten kiitosta tsemppaamisesta ja sitten vielä aivan ihanalla tekstiviestillä, joka toi kyyneleet silmiin. Näiden kauniiden sanojen avulla jaksan varmasti taas pitkään puskea töitä. Ja taas muistin, että juuri tällainen spontaani kiitos sellaisestakin työstä, joka kuuluu ns. toimenkuvaasi on niin tärkeää.
Myös isoveljeni kirjoitti minulle palautetta, kun laitoin hänelle linkin blogiin. Oli kuulemma juuri ollut opettamassa blogien rakentamista ja käyttöä ja saisin tällä omalla tekeleelläni kurssista parhaan arvosanan. :D
Palautteen saaminen ja antaminen (=toisen huomioiminen) on tärkeää myös kotona. Itse huomaan, että liian harvoin tulee esim. kiitettyä aviomiestä tai sanottua, että "Olet tärkeä". Onneksi mieheni on malliesimerkki hyvästä palautteenantajasta ja muistuttaa näin minuakin siitä. Kiitos siis Sami mm. siitä, että olet paras motivaattorini. :-)
Annetaanhan hyvässä hengessä palautetta toisillemme.
Jostain syystä palautetta kuitenkin saa aika harvoin, varsinkaan työelmässä, vaikka olisi ollut ahkera ja tehnyt työnsä hyvin. Muistan elävästi eräänkin kerran, kun irtisanoin itseni ja esimieheni purskahti kyyneliin. Hän oli epätoivoinen päätöksestäni lähteä ja sanoi, "Miten ihmeessä me koskaan löydämme ketään tilallesi?" En kuitenkaan aiemmin ollut kiitosta tai muutakaan palautetta saanut ja olin kokenut, että työpanostani ei laisinkaan arvostettu. Jos joku olisi edes joskus sanonut minulle "Kiitos", kun olin jälleen kerran venynyt johonkin extra-juttuun, niin en varmasti olisi uusia työpaikkoja ryhtynyt edes katselemaan.
Silti itsekin on täytynyt palautteen antamista harjoitella. Sillä palautteen saaminen on vastaanottajalle TÄRKEÄÄ. Toki se on tärkeää myös antajalle. Sillä negatiivinen palaute, joka jää antamatta, jää usein kuitenkin kaivelemaan mieltä ja johtaa helposti selän takana puhumiseen tms. Positiivisella palautteella taas voi pelastaa toisen päivän tai sitouttaa työntekijän.
Tällä viikolla sain itse tiimiläisiltäni palautetta. Ensin ihan kasvotusten kiitosta tsemppaamisesta ja sitten vielä aivan ihanalla tekstiviestillä, joka toi kyyneleet silmiin. Näiden kauniiden sanojen avulla jaksan varmasti taas pitkään puskea töitä. Ja taas muistin, että juuri tällainen spontaani kiitos sellaisestakin työstä, joka kuuluu ns. toimenkuvaasi on niin tärkeää.
Myös isoveljeni kirjoitti minulle palautetta, kun laitoin hänelle linkin blogiin. Oli kuulemma juuri ollut opettamassa blogien rakentamista ja käyttöä ja saisin tällä omalla tekeleelläni kurssista parhaan arvosanan. :D
Palautteen saaminen ja antaminen (=toisen huomioiminen) on tärkeää myös kotona. Itse huomaan, että liian harvoin tulee esim. kiitettyä aviomiestä tai sanottua, että "Olet tärkeä". Onneksi mieheni on malliesimerkki hyvästä palautteenantajasta ja muistuttaa näin minuakin siitä. Kiitos siis Sami mm. siitä, että olet paras motivaattorini. :-)
Annetaanhan hyvässä hengessä palautetta toisillemme.
Aamu-uninen
Tyttäreni on selvästi otsikon mukaisesti aamu-uninen. Tähän omat vanhempani voisivat varmaan todeta, että "ei omena kauas puusta putoa". Tiedän siis kyllä keneltä nämä geenit ovat periytyneet. Mutta siitäkin huolimatta on hämmentävää, kuinka vaikeaa on herättää 1,5-vuotiasta arkiaamuisin, jotta ehtisimme ajoissa hoitopaikkaan.
Ote elävästä elämästä tältä aamulta:
Klo 07:15 Äidin herätyskello (puhelin) soi. Herätys soi kokoajan voimistuvalla äänellä lähes minuutin, koska puhelin on yöllä tipahtanut yöpöydältä sängyn alle ja äidiltä menee hetki puhelimen löytämiseen. Äiti siis herää ja kumpikin koirista nostaa päätään. Tytär mumisee ja kääntää kylkeä.
Klo 07:20 Äidin herätyskello soi uudelleen, koska hän viisaasti painanut vain torkkunappulaa, jotta tytärkin havahtuisi. Ei reaktiota.
Klo 07:25 Herätyskello soi jälleen ja äiti silittelee tytärtä, ja sanoo: "Aika herätä." Muminaa, pää nousee ylös, silmät avautuu ja sitten pää takaisin tyynyyn ja onnellinen tuhina jatkuu.
Äiti luovuttaa hetkeksi ja lähtee aamupalan valmistukseen. Sitä ennen kuitenkin avaa loputkin verhoista ja sytyttää vielä valot makuuhuoneeseen, jotta pimeys ei ainakaan saisi unia jatkumaan. Aamupalaa valmistellessa ei turhia kolisteluita varota, mutta makuuhuoneessa on hiljaista. Aamupalan valmistelu kuitenkin saa koirat nousemaan. :-)
Klo 07:40 Radio päälle, jotta äänten määrä lisääntyisi. Taas äiti koettaa silitellä ja hellästi töniä pientä nukkujaa, samalla sanoen: "Olisi aika herätä." Tytär vaan kääntää päätään ja upottaa kädet tyynyn alle. Ilmeisesti ei aikomustakaan herätä.
Klo 07:50 Soitto hoitopaikkaan. Lili ei tulekaan aamun laulutuokioon puoli yhdeksältä, vaan vasta suoraan ulkoilemaan yhdeksäksi. Sitten huhuilua olohuoneesta makuuhuoneeseen: "Liliiii, olisi aika heräääätä." Pieni pää nousee ylös tyynystä, hymy nousee kasvoille, kun katseet äidin kanssa kohtaa. Pää takaisin tyynyyn. Uusi huhuilu: "Liliiiii." Pieni pää nousee jälleen ja tällä kertaa jää ylös. JES! Vihdoinkin. Ja nyt kello on 07:53.
Aamupala odottaa valmiina pöydässä ja se syödään kaikessa rauhassa yhdessä. Onneksi ilmoitin, että tulemme hoitoon vasta yhdeksäksi, sillä nyt ehdimme vielä hieman leikkiä Barbapapalla ja laulaa Muumi-laulun, ennen kuin puemme päällä ja lähdemme hoitopaikkaan. Onneksi matka hoitoon ei kestä kävellen kuin 3 minuuttia, kun Lili kulkee äidin sylissä. Ja olemme perille pari minuuttia vaille yhdeksän.
Aamu-unisuudessa on myös se "hauska" juttu, että sitä ilmenee lähes tulkoon ainoastaan arkisin. Viikonloppuna on mukava herätä jo ennen seitsemää tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta. :D
Ote elävästä elämästä tältä aamulta:
Klo 07:15 Äidin herätyskello (puhelin) soi. Herätys soi kokoajan voimistuvalla äänellä lähes minuutin, koska puhelin on yöllä tipahtanut yöpöydältä sängyn alle ja äidiltä menee hetki puhelimen löytämiseen. Äiti siis herää ja kumpikin koirista nostaa päätään. Tytär mumisee ja kääntää kylkeä.
Klo 07:20 Äidin herätyskello soi uudelleen, koska hän viisaasti painanut vain torkkunappulaa, jotta tytärkin havahtuisi. Ei reaktiota.
Klo 07:25 Herätyskello soi jälleen ja äiti silittelee tytärtä, ja sanoo: "Aika herätä." Muminaa, pää nousee ylös, silmät avautuu ja sitten pää takaisin tyynyyn ja onnellinen tuhina jatkuu.
Äiti luovuttaa hetkeksi ja lähtee aamupalan valmistukseen. Sitä ennen kuitenkin avaa loputkin verhoista ja sytyttää vielä valot makuuhuoneeseen, jotta pimeys ei ainakaan saisi unia jatkumaan. Aamupalaa valmistellessa ei turhia kolisteluita varota, mutta makuuhuoneessa on hiljaista. Aamupalan valmistelu kuitenkin saa koirat nousemaan. :-)
Klo 07:40 Radio päälle, jotta äänten määrä lisääntyisi. Taas äiti koettaa silitellä ja hellästi töniä pientä nukkujaa, samalla sanoen: "Olisi aika herätä." Tytär vaan kääntää päätään ja upottaa kädet tyynyn alle. Ilmeisesti ei aikomustakaan herätä.
Klo 07:50 Soitto hoitopaikkaan. Lili ei tulekaan aamun laulutuokioon puoli yhdeksältä, vaan vasta suoraan ulkoilemaan yhdeksäksi. Sitten huhuilua olohuoneesta makuuhuoneeseen: "Liliiii, olisi aika heräääätä." Pieni pää nousee ylös tyynystä, hymy nousee kasvoille, kun katseet äidin kanssa kohtaa. Pää takaisin tyynyyn. Uusi huhuilu: "Liliiiii." Pieni pää nousee jälleen ja tällä kertaa jää ylös. JES! Vihdoinkin. Ja nyt kello on 07:53.
Aamupala odottaa valmiina pöydässä ja se syödään kaikessa rauhassa yhdessä. Onneksi ilmoitin, että tulemme hoitoon vasta yhdeksäksi, sillä nyt ehdimme vielä hieman leikkiä Barbapapalla ja laulaa Muumi-laulun, ennen kuin puemme päällä ja lähdemme hoitopaikkaan. Onneksi matka hoitoon ei kestä kävellen kuin 3 minuuttia, kun Lili kulkee äidin sylissä. Ja olemme perille pari minuuttia vaille yhdeksän.
Aamu-unisuudessa on myös se "hauska" juttu, että sitä ilmenee lähes tulkoon ainoastaan arkisin. Viikonloppuna on mukava herätä jo ennen seitsemää tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta. :D
28. maaliskuuta 2012
Helppoa, nopeaa, terveellistä
Viime viikko oli yhtä kiirusta meidän perheessä. En olisi tästä viikosta selvinnyt ilman syksyllä luottotuotteekseni noussutta Tupperwaren Micro Gourmet. Tai no joo, olisin varmaan selvinnyt, mutta se olisi ollut huomattavasti haastavampaa, kuin nyt. :-)
Meidän perheen arjen pelastus on siis Micro Gourmet, jolla terveellinen ruoka valmistuu nopeasti ja helposti. Ensin valmistellaan kasvikset. Tällä kertaa tarjolla oli porkkanaa, perunaa ja sipulia. Kaikki nämä kuoritaan ja pilkotaan.
Sitten alimpaan astiaan laitetaan 4 dl vettä. Keskimmäiseen astiaan pilkotut kasvikset ja ylimpään astiaan tällä kertaa pääsivät maustamattomat kanafileet.
Kasataan osat päällekkäin ja laitetaan koko komeus mikroon 25 minuutiksi (700 W). Tällä välin voidaan pyöriä lapsen kanssa lattialla leikkien mörköä, jumpata, rakentaa legoja tai vaikka lukea sähköpostit/päivän lehti. Ja kun mikron kello helehtää, on ruoka valmis!
Ja millainen ruoka: ah, niin erikoisen maukas. :) Mä en tiedä, mistä se tarkalleen johtuu, mutta tässä valmistetut kasvikset ovat tuhannesta parempia, kuin keittämällä tehdyt ja monin veroista parempia, kuin höyrykattilassa höyrytetyt. Myös kanasta tulee mehevää ja pehmeää, paljon parempaa kuin pannulla tai uunissa paistamalla.
Olen usein laittanut kanoille pestoa päälle tai tehnyt niihin taskun, johon olen laittanut yrttituorejuustoa tms. Tällä kertaa tein yksinkertaisen, kylmän kastikkeen maustamattomasta jogurtista ja punaisesta currytahnasta.
Meillä Micro Gourmet oli viime viikolla käytössä varmaan päivittäin. Ja joka viikko sitä käytetään. Usein saatan valmistella kasvikset astiaan jo aamulla, kun tyttäreni vielä nukkuu, laittaa ruuan jääkaappiin odottamaan lounas-/päivällisaikaa. Ja sitten kun tulemme leikkipuistosta/liikuntakerhosta/töistä kotiin, niin systeemi vaan mikroon ja pian saadaan ruokaa.
Tykkään kyllä laittaa ruokaa ajankin kanssa, silloin kun sitä aikaa on. Mutta arkisin on kiva päästä helpolla.
Mikä on Sinun helppo ja nopea arkiruokasi?
Meidän perheen arjen pelastus on siis Micro Gourmet, jolla terveellinen ruoka valmistuu nopeasti ja helposti. Ensin valmistellaan kasvikset. Tällä kertaa tarjolla oli porkkanaa, perunaa ja sipulia. Kaikki nämä kuoritaan ja pilkotaan.
Sitten alimpaan astiaan laitetaan 4 dl vettä. Keskimmäiseen astiaan pilkotut kasvikset ja ylimpään astiaan tällä kertaa pääsivät maustamattomat kanafileet.
Kasataan osat päällekkäin ja laitetaan koko komeus mikroon 25 minuutiksi (700 W). Tällä välin voidaan pyöriä lapsen kanssa lattialla leikkien mörköä, jumpata, rakentaa legoja tai vaikka lukea sähköpostit/päivän lehti. Ja kun mikron kello helehtää, on ruoka valmis!
Ja millainen ruoka: ah, niin erikoisen maukas. :) Mä en tiedä, mistä se tarkalleen johtuu, mutta tässä valmistetut kasvikset ovat tuhannesta parempia, kuin keittämällä tehdyt ja monin veroista parempia, kuin höyrykattilassa höyrytetyt. Myös kanasta tulee mehevää ja pehmeää, paljon parempaa kuin pannulla tai uunissa paistamalla.
Olen usein laittanut kanoille pestoa päälle tai tehnyt niihin taskun, johon olen laittanut yrttituorejuustoa tms. Tällä kertaa tein yksinkertaisen, kylmän kastikkeen maustamattomasta jogurtista ja punaisesta currytahnasta.
Meillä Micro Gourmet oli viime viikolla käytössä varmaan päivittäin. Ja joka viikko sitä käytetään. Usein saatan valmistella kasvikset astiaan jo aamulla, kun tyttäreni vielä nukkuu, laittaa ruuan jääkaappiin odottamaan lounas-/päivällisaikaa. Ja sitten kun tulemme leikkipuistosta/liikuntakerhosta/töistä kotiin, niin systeemi vaan mikroon ja pian saadaan ruokaa.
Tykkään kyllä laittaa ruokaa ajankin kanssa, silloin kun sitä aikaa on. Mutta arkisin on kiva päästä helpolla.
Mikä on Sinun helppo ja nopea arkiruokasi?
19. maaliskuuta 2012
Tervetuloa!
Vihdoin ja viimein!
Olen suunnitellut blogin aloittamista kauan ja vihdoin sain sen aikaiseksi. Hyvä minä! :-)
Otsikon mukaisesti tarkoitus on tarjoilla hyviä ja keveitä (ainakin omasta mielestäni) tekstejä eletystä elämästä. Aiheinani ovat perheeni (aviomies, 1,5-vuotias tytär sekä kaksi australianterrieriä), hyväksi havaitut ruokareseptit, laihduttaminen (jonka juuri tänään jälleen kerran aloitin), askarteluprojektit yms.
Tervetuloa mukaan!
Olen suunnitellut blogin aloittamista kauan ja vihdoin sain sen aikaiseksi. Hyvä minä! :-)
Otsikon mukaisesti tarkoitus on tarjoilla hyviä ja keveitä (ainakin omasta mielestäni) tekstejä eletystä elämästä. Aiheinani ovat perheeni (aviomies, 1,5-vuotias tytär sekä kaksi australianterrieriä), hyväksi havaitut ruokareseptit, laihduttaminen (jonka juuri tänään jälleen kerran aloitin), askarteluprojektit yms.
Tervetuloa mukaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)