Eräs ystäväni jakoi tämän kuvan Facebookissa ja se kolahti kyllä täysillä minuunkin. Juuri tuolta äitiys minusta tuntuu. Mikään ei ole tärkeämpää tai arvokkaampaan, kuin oman lapsen kädet kaulan ympärillä.
Meillä halaillaan paljon. Joka ilta silittelin Liliä sängyssä, kun ollaan menossa nukkumaan. Ja joka ilta Lili nousee sängystä vähintään kahdesti vielä halaamaan minua, vaikka siis olen siinä ihan vieressä. Mikään ei minusta ole ihanampaa, kuin halia oman rakkaan kanssa. Pitää sylissä, silittää. Tästä syystä minä esim. vieläkin usein kannan Lilin sylissäni aamulla sängystä olohuoneeseen heräilemään tai eteiseen pukemaan, vaikka hän onkin jo kovin iso (pian viisivuotias), mutta koska minä edelleen jaksan häntä kantaa, niin minä kannan ja me kumpikin nautitaan aamun sylihetkestä.
Tottakai äitiys on välillä rankkaakin ja joskus hermostuttaa, mutta silti hetkeäkään en vaihtaisi pois ja jokainen pienikin vilkaisu Liliin tai mieleen kesken työpäivän pulpahtava ajatus saa sydämeen lämpimän läikähdyksen. Minun kaikkein arvokkain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti