Aamu-uninen

Tyttäreni on selvästi otsikon mukaisesti aamu-uninen. Tähän omat vanhempani voisivat varmaan todeta, että "ei omena kauas puusta putoa". Tiedän siis kyllä keneltä nämä geenit ovat periytyneet. Mutta siitäkin huolimatta on hämmentävää, kuinka vaikeaa on herättää 1,5-vuotiasta arkiaamuisin, jotta ehtisimme ajoissa hoitopaikkaan.

Ote elävästä elämästä tältä aamulta:

Klo 07:15 Äidin herätyskello (puhelin) soi. Herätys soi kokoajan voimistuvalla äänellä lähes minuutin, koska puhelin on yöllä tipahtanut yöpöydältä sängyn alle ja äidiltä menee hetki puhelimen löytämiseen. Äiti siis herää ja kumpikin koirista nostaa päätään. Tytär mumisee ja kääntää kylkeä.

Klo 07:20 Äidin herätyskello soi uudelleen, koska hän viisaasti painanut vain torkkunappulaa, jotta tytärkin havahtuisi. Ei reaktiota.

Klo 07:25 Herätyskello soi jälleen ja äiti silittelee tytärtä, ja sanoo: "Aika herätä." Muminaa, pää nousee ylös, silmät avautuu ja sitten pää takaisin tyynyyn ja onnellinen tuhina jatkuu.

Äiti luovuttaa hetkeksi ja lähtee aamupalan valmistukseen. Sitä ennen kuitenkin avaa loputkin verhoista ja sytyttää vielä valot makuuhuoneeseen, jotta pimeys ei ainakaan saisi unia jatkumaan. Aamupalaa valmistellessa ei turhia kolisteluita varota, mutta makuuhuoneessa on hiljaista. Aamupalan valmistelu kuitenkin saa koirat nousemaan. :-)

Klo 07:40 Radio päälle, jotta äänten määrä lisääntyisi. Taas äiti koettaa silitellä ja hellästi töniä pientä nukkujaa, samalla sanoen: "Olisi aika herätä." Tytär vaan kääntää päätään ja upottaa kädet tyynyn alle. Ilmeisesti ei aikomustakaan herätä.

Klo 07:50 Soitto hoitopaikkaan. Lili ei tulekaan aamun laulutuokioon puoli yhdeksältä, vaan vasta suoraan ulkoilemaan yhdeksäksi. Sitten huhuilua olohuoneesta makuuhuoneeseen: "Liliiii, olisi aika heräääätä." Pieni pää nousee ylös tyynystä, hymy nousee kasvoille, kun katseet äidin kanssa kohtaa. Pää takaisin tyynyyn. Uusi huhuilu: "Liliiiii." Pieni pää nousee jälleen ja tällä kertaa jää ylös. JES! Vihdoinkin. Ja nyt kello on 07:53.

Aamupala odottaa valmiina pöydässä ja se syödään kaikessa rauhassa yhdessä. Onneksi ilmoitin, että tulemme hoitoon vasta yhdeksäksi, sillä nyt ehdimme vielä hieman leikkiä Barbapapalla ja laulaa Muumi-laulun, ennen kuin puemme päällä ja lähdemme hoitopaikkaan. Onneksi matka hoitoon ei kestä kävellen kuin 3 minuuttia, kun Lili kulkee äidin sylissä. Ja olemme perille pari minuuttia vaille yhdeksän.

Aamu-unisuudessa on myös se "hauska" juttu, että sitä ilmenee lähes tulkoon ainoastaan arkisin. Viikonloppuna on mukava herätä jo ennen seitsemää tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta. :D