Jo aiemminkin olen täällä tainnut mainita, kuinka jännittävää on seurata pienen ihmisen kehittymistä. Viime aikoina minua hämmästyttänyt tyttäreni looginen ajattelukyky. Tähän asti hän on selvästi oppinut asioita matkimalla. Siis nähnyt kun joku tekee jotain edellä ja sitten yrittänyt itse tehdä saman. Ja muutamien epäonnisten yritysten jälkeen myös onnistunut. Mutta nyt selvästi hän jo osaa loogisesti yhdistää asioita ja keksiä itse ratkaisuja. Niin kuin nyt esimerkiksi muutama viikko sitten puistossa:
Talvella leikkipuistossamme oli käytössä pulkkia ja liukureita ja puiston alueella pieni mäki, josta laskettiin. Liliä ei pulkkailu varsinaisesti kiinnostanut, mutta kovasti mäessä viihtyi. Veti pulkan ylös, käski äitin pulkkaan ja juoksi sitten itse alas. Ja äiti siis laski pulkalla. :-) Joskus Lili myös yritti laskea pyllymäkeä, kuten näki isompien lasten tekevän.
Kun lumet sitten sulivat, ei mäkeä tietystikään enää voinut laskea. Useana päivänä Lili kuitenkin käveli mäen päälle, kävi maahan istumaan ja yritti laskea. Äiti sitten sanomaan: "Ei voi laskea. Ei se luista enää, kun ei ole lunta."
Kevät-kesä-syksy-aikaan puistossamme on talvilelujen sijaan käyttettävissä polkupyöriä, taaperokärryjä, palloja, nukenvaunut ja hiekkaleluja. Lili pitää erityisesti kärryjen työntelemisestä. Niinpä hän taas eräänä päivänä otti taaperokärryt ja lähti niitä työntelemään. Hetken päästä pikkuneiti pysähtyi, piti selvän tuumaustauon ja lähti taas liikkeelle. Hyvin määrätietoisesti hän kulki kohti mäkeä, työnsi kärryt mäen päälle ja käänsi ne alamäkeä kohti. Ja sitten kiipesi kyytii. Onneksi ehdin väliin, en tiedä olisiko taaperokärryillä ollut kovin turvallista möykkyistä mäkeä tulla alas.
Mutta kyllä minä silti vaan tunsin ylpeyttä ja ihailin tyttäreni kekseliäisyyttä. Jos talvella kerran lasketaan pulkalla, kun on lunta, niin kesällä sitten pitää olla pyörät alla. Tulee mieleen oma lapsuus, kun mummo oli laitattunut toiseen lumikolaan pyörät alle ja työnteli sillä meitä serkuksia. Kyytiin mahtui ainakin kolme lapsukaista ja kauppakassit, mutta sepä onkin sitten jo toinen tarina. :-)
Kun kerroin tästä kehitysaskeleesta innoissani miehelleni, katsoi hän minua vähän hölmön näköisenä ja totesi lopetettuani: "No mikäs ihme tuo nyt, ei kai se lapsi tyhmä ole." No ei olekaan, mutta minusta on hämmentävää, että alle kaksivuotias on jo noin kekseliäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti